Olen intohimoinen ja ihmisläheinen työssäni. Haluan palvella ihmistä puolueettomasti mihinkään tiettyyn suuntaukseen takertumatta. Minusta me tarvitsemme asioiden yhdistämistä, tieteen tuomista käytännön tasolle, koska me kaikki voimme voida hyvin.

Minulle jokainen asiakas on haaste, johon uppoudun täydesti, sinun vointisi sinun mittareillasi on minun missioni ja inspiraationi lähde. Olen nähnyt aivan liikaa rajoittunutta ja ahdasta suoritusperusteista hoitomallia, jossa yksilöllisyys ei pääse käytännön tasolle. Pyydetään isoa hintaa, ja sairastava ihminen sijoittaessaan palveluun ei saakkaan yhtään mitään, jos perusjutut eivät toimineet.

Koulutus

Olen suorittanut ProHealth Oy.n Ravintoneuvojan Diplomin ja olen lisenssoitu FLT Ravintovalmentaja®.

Täydensin yrttiosaamistani ja valmistuin 2023 Diplomifytoterapeutiksi (Kasvilääkintä ja luontaishoitaja, Frantsilan Luomuyrttitila Oy) Olen suorittanut myös Saimatext Oy.n ja Yrttiterapeutti Henriette Kressin koulutuskokonaisuudet.

Kouluttaudun tälläkkin hetkellä työni ohessa, ja olen opiskellut muun muassa evoluutiopsykologiaa ja biologian opintoja.

Aiemmalta koulutukseltani olen Kirjanpitäjä (Hkin Markkinointi-instituutti).

Minusta

Olen löytänyt tieni läpi lukemattomien epäselvien oire- ja kiputilojen. Tuloksettomia lääkärikäyntejä, tutkimuksia, antibiootteja, lääkekokeiluja, vaihtoehtoisia hoitoja... Mutta nykyisin elän ilman yhtään diagnoosia! Kuinka ihmeessä?

Ensimmäisen ravintoon liittyvä hoitokokemuksen sain 11 vuotiaana; lääkäri ehdotti maidon jättämistä. Tulokset olivat hämmästyttäviä. Vaikka teini-iässä tilanne paheni, ja kokonaisuus karkasi niin käsistä, että täysi-ikäisenä olin kyvytön opiskelemaan tai töihin. Vaikka fyysinen ihmisraunio teloitti myös psyykkisen puoleni, oli valoa tunnelissa: Ensimmäisen loppuunpalamiseni yhteydessä (19 vuotiaana) ajauduin funktionaaliselle puolelle ja heräsi toivo. Hoito jäi kuitenkin kesken ja 21-vuotiaana sain työkyvyttömyyseläkepaperit. Ne jäivät minulta allekirjoittamatta. Päätin tuolloin, että minä etsin sen pantatun tiedon. Sen täytyy olla olemassa näin modernissa maailmassa.

Olin 25, toisessa uupumuksessa, kun päädyin tietämättäni (taas) funktionaalisen lääketieteen ammattilaiselle, ja minun terveyteni sai totaalikäänteen. Eheydyin, Jo muutamassa vuodessa päädyin “sattumalta” FLT Ravintovalmentajaksi ® asti ja NewDayFood-missioni uniikin kompleksin toteuttajaksi. Niin täynnä energiaa ja elinvoimaam ettei sitä voinut pitää sisällään!

Niin yksinkertainen asia kuin luonnollinen ravitsemus balansoi minut täydellisesti, romutti kaikki valloillaan olevat vanhentuneet käsitykset. Minun elämäni on vasta alkanut - samoin Sinun!

NewDayFood

Yritykseni missio juontuu minun tarinastani, arvoistani ja periksiantamattomasta luonteestani. NewDayFoodin päämäärä on tuoda uusin tiede, biokemia, tunteet ja luonnollisuus samaan pakettiin yhdeksi hoitomuodoksi. Ja tarjota näin tehokkainta nykyaikaista hoitoa, täysin yksilöllistä ja kokonaisvaltaista.

Meillä on tietämystä minkä tahansa sairaus- ja oiretilan tasapainoittamiseen. Mutta meiltä puuttuu ammattilaiset, jotka muuttavat teorian käytännöksi, Sinun vointisi hyväksi. Mitä teemme tieteellä ja tiedolla, jos emme uskalla tai osaa käyttää sitä yksilön arjen tasolla?

Siksi minä perustin yritykseni: NewDayFood. Ja ammatistani tuli elämäntapani - elämänmittainen kasvu ihmisenä ja ammattilaisena vain Sinua varten.


NewDayFood

NewDayFood

“The trip of life is continual freedom to increase and to heals. It is a gift to You, if you give your heart into the hands of natural forces.”